login menu

Blogit

Mitä mukaan päiväleirille Tärkeää!

Suomen suvi on arvaamaton; välillä paistaa porottaa, välillä taas sataa. Oikeanlaiset varusteet tekevät leirillä oleskelusta miellyttävän. Tässä listaa varusteista, joita ei kannata unohtaa.

Älä unohda toimittaa terveystieto- ja allergialomaketta sekä otta mukaan henkilökohtaisia tarpeitasi, esimerkiksi lääkkeitä. Mukaan voit ottaa myös oman juomapullon.

Santiksen toinen leiri

Toinen leiri jatkui aurinkoisissa merkeissä. Ja pääsimme lähirantaan viettämään rantaelämää, paistamaan makkaraa sekä kalastamaan. Myös erilaisia askarteluja viikon loppupuolella tehtiin. Leiri huipentui perjantaina pitsan tekoon ja sotilaskodin munkkeihin. Ja lopuksi palkittiin diplomilla kaksi leiriläistä, jotka ovat osallituneet Hekolon leireille joka kesä 6 vuoden ajan!

Santahaminan toinen leiri 12.6.-16.6.2017

Santiksen toinen kesäleiri alkoi sateisissa merkeissä, joten ohjelmaa oli sisällä. Viikon olympialaiset- teeman mukaisesti tehtiin seinille julisteita ja toiset pelailivat salissa erilaisia palloleikkejä. Osa innostui hamahelmiaskartelusta.Toisena leiripäivänä pääsimme jo ulos puuhastelemaan. Vuorossa oli lipunryöstöä, leiriolympialaisia ja huovutusta. 

Santahaminan leiri 6.6.-9.6.2017

Kesän ensimmäinen Santiksen leiri käynnistyi aurinkoisissa merkeissä. Viikon aikana ohjelmassa on ollut paljon kaikkea kivaa erilaista tekemistä teemalla avaruus. Avaruudesta saapuikin ystävällisiä olioita muutaman kerran leirivierailulle... :)

Viikon aikana on voinut askarrella oman planeetan, on voinut tehdä itselleen leiripaidan ja kentälläon pelattu paljon yhteisleikkejä ja -pelejä. Santiksessa on ehditty viettää kesän ensimmäinen rantapäiväkin. :)

Suomenlinnan kesän 2016 viimeinen leiri

Hei!

Suomenlinnan leiri 27.6.-1.7. oli todella aurinkoinen ja mahtava!

Tutustuminen Ohjaajiin, leiriläisiin sekä leiripaikkaan sujui totutun mallikkaasti!

Santiksen 4. leiri 27.6.-1.7.2016

Kesän viimeisellä leirillä ehdittiin puuhailla vaikka mitä, niin sisällä kuin ulkonakin. Kävimme rannalla uimassa, paahtamassa vaahtokarkkeja nuotiolla ja kalastamassa. Viikon aikana tehtiin sadekeppisoittimia ja  leiripaitoja. Niistä tuli henoja! :)  Leirin aikuiset hävisivät eräänä aamuna, ja pitihän heidät etsiä takaisin leikissä "Etsi ohjus". Salapoliisitehtäväkin ratkaistiin, ja palkinnoksi kaikki saivat tikkarit. Myös tällä viikolla ohjelmassa oli ajelua PASEILLA, eli panssaroiduilla miehistönkuljetusvainuilla. Se oli jännää!

Suomenlinnan leiri 27.6 -1.7.

Hei!

 

Ensimmäinen leiripäivä on alkanut sateisena, joten sisällä sekä katoksen alla puuhastellaan tämä päivä.

Askartelua, liikuntasalia ja muutama leikkii sateesta huolimatta ulkona. Asennetta!

Kannattaa varustautua sään mukaan ja pakata reppuun mukaan uimahousujen lisäksi myös vaihtovaahteet jos menossa vaatteet kastuvat!

Uusia kavereita on jo löytynyt ja toivottavasti lisääkin löytyy!

 

Aurinkoa toivoen

Lauri Rimaaja

Santiksen leiri 20.-23.6.2016

Kesän kolmas leiri käynnistyi aurinkoisissa merkeissä. Ohjelmassa on ollut paljon ulkoleikkejä ja -pelejä. Myös rannalla on käyty paistamassa makkaraa ja tekemässä  hiekkalinnoja ja taideteoksia hiekasta.      

    

Santahaminan 2. leiri 13.-17.6.2016

Tämän viikon leiri on käynnistynyt aurinkoisissa merkeissä. :) 

Ensimmäisten päivien aikana on tutustuttu leiripaikkaan, leikitty kivoja leikkejä ja etsitty ohjaajia piilosta. Ohjelmassa on ollut myös askartelua; on voinut tehdä itselleen sadekeppi-soittimen ja leiripaidan. 

Sivut

Tilaa syöte RSS - blogit