login menu

Blogit

25.7. Hiidenlinnan helteisenä perjantaina...

Aamupäivällä leiriläiset pääsivät pelaamaan suosittua liparia eli lipunryöstöä.  Rämmittyään pusikoissa ja juoksenneltuaan pihamaalla leiriläiset pääsivät lounaalle, jonka jälkeen järjestettiin Hiidenlinnan oma Muodin huipulla -show.  Lapset pääsivät opettelemaan erilaisia mallikävelyjä ja poseerauksia punaisen talon vintillä ennen shown huipentumista ruokalarakennuksessa. 

Meno jatkui villinä vielä päivällisenkin yhteydessä, sillä lapset pääsivät nauttimaan yhdysvaltalaisen hampurilaisravintolan tunnelmasta hassuine tarjoilijoineen.

Vaaruvuoren 5.jakson päivitys

Vaaruvuoren vitosleiri on neljättä päivää käynnissä. Muutamat leiriläiset innostuivat kertomaan leirikuulumisia. Näin he kertovat:

 

  • Ensimmäisen päivän bussimatkalla katsoimme Frozen-elokuvaa. Tutuistuimme leirialueeseen ja muihin leiriläisiin. Lehmänlanta haisi ekana päivänä, mutta kyllä siihen tottuu, älkää huolestuko!! Jakauduimme tupiin, jotka ovat täynnä kärpäsiä ja paarmoja.

Ensimmäistä viikkoa 4. jaksolla

Ensimmäisellä viikolla tapahtui vaikka mitä! Säät suosivat, aurinko paistoi.
Mutta sepä ei ollutkaan ainoa syy, miksi meillä oli niin mukavaa.

Varajohtajamme Iina rannalla kampaajahommissa

23.7.2014 Hiidenlinnan äviäpniruknirun eli nurinkurinpäivä!

Tänään Hiidenlinna heräsi hieman kummistuneena nurinkurinpäivään. Kellot näyttivät mitä sattuuu ja aamu alkoi iltasadulla! 

Seuraavaksi siirryttiin kisaamaan Oudoissa Olympialaisissa.

Yhtä suurta seikkailua!

Kaunis ja helteinen päivä takana täällä Hiidenlinnassa!
Aamusta pelailtiin Jugia eli kaupunkisotaa ja iltapäivästä suunnattiin rantaan vauhdikkaan polkuvenederbyn pariin. Tänään suoritettiin hienosti myös uimatestejä.
Illalla jakaannuttiin heimoihin ja suunnattiin kohti Suurta seikkailua! Lapset kiersivät eri rasteilla suorittamassa haastavia ja hauskoja tehtäviä ja voiton vei joukkue, joka sai finaalissa ensimmäisenä sytytettyä ison kokon. Huomenna luvassa taas jännittävä päivä!

21.7.2014: Tervetuloa Hiidenlinnan 5. leirille!

Tänään starttasi Hiidenlinnan 5. leiri, kun mukavat ja iloiset leiriläiset saapuivat bussilla leirikeskuksen pihaan. Jopa tukalan kuuma kesäpäivä toi mukanaan uusia kavereita, ihania leiriohjaajia sekä hauskoja leikkejä. Majoittautumisen ja rajoihin tutustumisen jälkeen viilennyttiin järvellä moottoriveneen kyydissä, etsittiin ohjaajia metsän keskeltä sekä nähtiin huikea korttitemppu vierailevan shamaanin johdolla. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen Suureen Seikkailuun!

3. jakson viimeinen päivä

Viimeisenä leiripäivänä järjestettiin Hestarit, Hästholmenin omat festivaalit! Saimme nauttia hienoista esityksistä, muun muassa...

Joutsenlampi-baletista!

Hulavannekoreografioista!

4. leiri kuittaa

Viimeinen leiripäivä takana. Bussi on jo saapunut Helsinkiin ja Vaaruvuori jää odottamaan seuraavaa leiriä. Kiitos 4.leiriläisille upeista leireistä. Ohessa vielä Bossien leirikokemuksia ja kuvia viimeisiltä päiviltä!

 

16.7. Hiidenlinna: saunaa, leffaa ja disko

Tänäänkin aamuvirkut leiriläiset olivat ennen kahdeksaa katsomassa piirrettyjä ruokalarakennuksessa.  Kahdeksalta ohjaajat kävivät herättämässä loputkin leiriläiset ja sitten syötiin aamupalaa.  Aamupalan jälkeen leiriläiset aloittivat siivoukset tupatarkastuksia varten.  Sängyt, kaapit ja lattia tulee olla siivottu sekä roskis tyhjennetty.  Pisteitä jaetaan myös rauhallisesti sujuneesta illasta ja bonuspisteitä on mahdollista kerätä esittämällä jotain pientä hauskaa tai panostamalla huoneen koristeluun.  Huomenna on leirin viimeinen päivä ja silloin palkitaan tupatarkastusten voittajahuone

Sivut

Tilaa syöte RSS - blogit